Voi kauhistus. Olin viikonloppuna maalla ja päätin pyörähtää metsässä sen verran, että poimin pari litraa mustikoita. Ensimmäisessä vakiopaikassani oli vain hyvin pieniä marjoja harvakseltaan. Toisesta paikasta löysin marjoja paremmin. Mustikat olivat yllättävänkin isoja, pulleita ja makeita. Avonaisessa ja valoisassa metsässä oli kiva kävellä ja poimia, koska tuuli vei pörriäiset mennessään. Metsässä oli vain yksi toinen innokas poimija.

Kun olin kävellyt aikani, näin pääkallon. Ei tuntunut kivalta. Mielikuvitus laukkasi ja ehdin käydä kaikenlaisia skenaarioita läpi. Pääkallo oli mielestä ihan selkeästi jonkin eläimen. Se oli liian pieni kissan, koiran tai pupujussin pääkalloksi. Sen täytyy olla peuran. Onko susi käynyt sen kimppuun? Vai mitähän sille on tapahtunut.

Kun pääsin takaisin talolle, esittelin ottamaani kuvaa muille. ”Selkeästi kasvissyöjän hampaat”, sanoi puolisoni. Uskottava se on. Onhan täällä seudulla liikkunut susia aiemminkin ja todistettavasti raadellut peuran, mutta tällainen pääkallolöydös oli ensimmäinen minulle. Luultavasti uskallan mennä metsään yksin myös jatkossa, mutta vain valoisaan aikaan.