Mistä tietää, että marjasato on kypsynyt? No tietenkin siitä, että kyläläiset kertovat metsässä olevan paljon käärmeitä. Juu, tämähän on jo tuttua aiemmilta vuosilta. Tämän kesän kuumin uutinen on kuitenkin se, että metsässä on nähty karhu. Siis mitä? Pakko on kuitenkin uskoa, koska asiasta oli kerrottu puolisolleni ja näytetty myös kuvia jäljistä.

Täällä Lounais-Suomessa on aika villi luonto. Jo aiemmin täällä on nähty, kuvattu ja todennettu susilauma. Meidän asunnon kulmalta noin 100 metrin päässä oli susien tappaman ja syömän peuran raato. Sitä emme nähneet. Suden ulvontaa olemme kuulleet ihan itse. Kylällä on myös ilveksiä ja olemme kuulleet ilveksen voimakasta ääntelyä. 

Marjasato on kypsynyt

Marjasato on kypsynyt

Tänä kesänä olemme käyneet pari kertaa mustikassa. Niitä on todella vähän ja ne ovat pikkuriikkisiä. Parin tunnin kävelyn saalis kahdelta ihmiseltä on ollut 1,5 litraa/kerta. Ei hurraamista, mutta pienikin määrä antaa hyvän mielen. On ne vaan hyviä. Nam. Nyt kun vihdoin olemme saaneet sadetta, kävimme katsomassa, jos metsässä olisi sieniä. Löysimme kaksi karvalaukkua ja 8 pikkusormen kokoista kanttarellia. Vielä tarvitaan lisää sadetta isompaa sienisatoa varten.

Emme nähneet sitä karhua, vaikka olimmekin juuri siinä osassa metsää, jossa se on nähty. Toivottavasti nalle osaa pysyä piilossa ihmisiltä, ettei sen käy huonosti.