Yksi suurista eli U.S. Open käynnistyy torstaina. Olisi ihanaa seurata kisaa alusta loppuun ja illasta aamuyöhön, mutta valitettavasti se ei onnistu. Pystyn seuraamaan vain ensimmäisen ja viimeisen kilpailupäivän tapahtumat suorana ja kokonaan. Silloin minua ei voi häiritä mikään tai kukaan … melkein.

Aikaisempina vuosina olen seurannut tiiviisti Tiger Woodsin pelejä. Parhaina kausinaan hän oli loistava pelaaja, mutta minua kiinnosti tyyppi myös ilmiönä. Hän veti kentille ja telkkarin ääreen valtavat määrät katsojia.  Uutta vastaavaa vetonaulaa ei ole vielä tullut. Hetken luulin, että Jordan Spieth olisi sellainen, mutta alkuhypen jälkeen suurin innostus laantui. Kisan voittajaksi minulla ei ole varsinaista suosikkia, mutta aion seurata ainakin näitä pelaajia: Jordan Spieth, Dustin Johnsson, Phil Mickelson, Rickie Fowler ja eurooppalaisista Sergio Garcia sekä Thomas Pieters. Toivon kaikille menestystä ja hyviä lyöntejä. Valitettavasti vain yksi voi voittaa eli paras voittakoon. Ja voittaja voi olla ihan joku muu kuin kukaan edellä mainituista.

Oma golfkauteni jatkuu tasaiseen tapaan. Tällä viikolla ohjelmassa on torstaipeli sukulaisten kanssa. Se on hieno juttu. Perustin Whatsup-ryhmän eli GolfKlaanin, jossa sukulaiset voivat huudella peliseuraa. Toivottavasti kaikki innostuvat sen verran Whatsupista, että voin lisätä heidät ryhmään. Kilpailurintamalla haastereikäpelin toinen kierros pitää pelata 3.7. mennessä. Toivottavasti saadaan sovittua peliaika mahdollisimman pian.